Kirjoittaja
Hei! Olen Katja synt.1981, Oulussa asustelen ja 2:n pojan äiti! Blogissani kirjoittelen käsitöistäni, akvaario kuulumisia,keittiöpuuhaa ja muutakin mitä nyt tulee puuhasteltua arjen keskellä. Olen tällä hetkellä oppisopimuksella kotipalvelutyöntekijäksi kouluttautumassa ja päivittelen sivuja sen mukaan mitä kerkeän 2007 ja 2008 syntyneiden poikien osalta! 
|
30.01.2012 - 11:20
Kyllä vain... täällä on ihan tavallisia sukkia tehty nyt kun peukaloni on kunnossa... menihän niiden parantumiseen aikaakin, mutta parempihan se kyllä oli antaakin pienoinen rauha käsille.
Vaikkakin olihan se tietyllä tavalla raastavaa, kun tuntui että käsiltä puuttui jotain tavallista mikä yleensä löytyykin iltasella...
Tässä on yhden sukan tekeminen teko vaiheessa:

Lanka: Drops Design Fabel Superwash (aivan ihanaa sukkalankaa, kun kuvio tulee ihan itsestään/ värit tulee mielestäni tosi kivasti työhön)
Sukkapuikot: Nro. 2 1/2 - 3 (itselläni kun käsiala tahtoo olla tiukahkoa niin käytän bampu puikoissa nro. 3)
16 silmukkaa neljälle puikolle, kerroksia 52: 2oikein 2nurin
Kantapää kahdelta puikolta silmukat samalle ja 32 silmukalla teen vahvennettua neulosta kantapäälle, jotta kestää kulutustakin
Kerroksia teen 32 kuten silmukkamääräkin ja kavennukset. Laidoilta silmukoiden keräys ja tarvittavat kavennukset sivuilta ja vartta jalan kierroksia 48 ja sitten kärkikavennukset. Näin saan kivasti koon 39 jalan sukan! 
Ihastuin tähän Drops Design lankaan niin tuli perjantaina käytyä shoppailemassa ja kolme erivärisiä lankoja

Käsityöliikkeessäkin ihastelin aivan ihania värejä... no ostoskoriin tuli napattua vielä Järbo Garn pari lankakerää, väreistä tuli revontuli mieleen... siispä näistä langoista tule revontulihuivi... 

Sitten huomasin kivaa röyhelöhuivi lankaa ja niitäkin tuli sitten napattua myöskin...
... neljä tälläistä harmaata Butterfly lankaa ja yhden viininpunaisen ja sinisen värisen tuli ostettua!
 
Ennenkuin näihin lankoihin perehdyn vielä enemmän niin teen ensin yhdet perussukat ja kierresukat sekä yhdet lapaset työkaverilleni, kun teki työtilauksen... Itsellekin olisi tarkoitus tehdä tästä 7 veljeksen Papukaija langasta kierresukat! 

Tekemistä siis olisi ja lankojakin, mutta mistähän sen ajan vielä nipistäisinkään... taitaa tuleva lomanikin mennä kutomisen merkeissä! -Heh- 
Akvaario asiaa
Akvaariommekin tässä viimeviikolla vaihtui... hankittiin 190l kulma-akvaario olohuoneen nurkkaukseen ja sinne asukeiksi tuli yli 20 neontetraa, albiinomonni, albiinopleko ja tummapleko (pienet levän syöjäni) mukava seurailla nyt menevää meininkiä, kun kalaset vilistelee... hyvä kun sai kuvan otettua... vielä hankinnassa kulma-akvaarioon olisi taustakuva julkkari!
 
Hyvää alkanutta viikkoa!!
24.01.2012 - 21:51

Tiedämme, luulemme,
Sinulla nyt hyvä olla on.
Äkkiä, silti, liian äkkiä lähdit pois,
emme Sinua vielä antaneet ois!

Meille jäi suunnaton ikävä Sinua Tarja
Kaipaamaan jäi sukulaiset
19.01.2012 - 22:25
Itsestäni ainakin tuntuu siltä, kun tässä illalla teippailin nuo minun peukalon päät laastareihin, jotta voisin kutoa sukkaa eteenpäin tauon jälkeen... heh... on tämä kyllä aikamoista näkyä!

Haasteellisempaa tietysti on pitää tuo lanka aina kauempana ettei mene teippauksia irroittelemaan.

Hitaasti edeten mennään ihan päiväkerrallaan... harmittaa kyllä, mutta eihän sellainen pienimuotoinen tauko aina pahaksi ole! - Mutta tälläiselle malttamattomalle tauko tuntuu liian pitkältä aina... tottunut että käsityö on joka ilta aina sylissä ja etenemässä omaan tahtiinsa.
Pojat taas kehittelikin meille aikamoisen rupeaman, kun pikku lego pala osat on jo kertaalleen kooduista malleista olikin sellainen iso kasa hajotettuja...

Tästä kuvasta ei ehkä ihan selvää saa, mutta siinä on ainakin Poliisihelikopterin osat rakennettavana, Vesitaso lentokoneen osia, erilaisten lego autojen osia, mutta onneksemme on keksitty nämä ohje kirjaset joiden avulla kohtuullisesti saammekin rakennettua legot kasaan taas... sitten onkin se toinen murhe, kun ei ole 100%:n varma onko ihan kaikki palaset siinä vai pitäneekö jostain vielä lähteä etsiskelemään?! - Näissä onkin meillä aina puuhaa, mutta mitäpä ei omien muksujen eteen näe vaivaa! hi hi hii...toisaalta pitänee ajatella positiivisesti että tulee itsellekin kunnollista aivojumppaa!
Kohta on taas viikonloppu edessä päin... mitäs onkaan siis suunnitelmissa?! No itselläni on ainakin kutomista jos vain sormet antaa periksi... pikku kummipojan 1 vuotis synttärikemut. Unohtamatta tulevia kylässä kävijöitä joita on kiva odotella!
18.01.2012 - 22:32
Nyt on rauhallista ollut käsityö puolella, kun en ole sillain kutomuksiini kajonnut... kädet kauhean karheat olleet ja eilisen kynsien leikkauksen yhteydessä taisi mennä liian lyhyeksi kun tänään asiakkaan luona hieman repesi ihoa ja tadaa senhän tietää että peukalon päät on todella hellät... - EI KIVA JUTTU!!
No jospa sitä huomenna sais kätösiin otettua käsitöitä taas tämän tauon jälkeen... nytkin suunnittelin käsien rasvausta, mutta ajattelinpas käydä puumerkkiä pistämässä että paikalla ollaan vaikkakin rauhallista menoo on ollutkin käsien kanssa! -Heh-
14.01.2012 - 18:57
Kyllä kyllä näin on päässyt vain tapahtumaan, että sain valmiiksi ainakin työkaverilleni kännykkä pussukan. Työkaverilta tuli toive pyyntö pussukasta joten sitä tänään toteuttelemaan rupesin... mietiskelin millaisen tekisinkään ja nappasin pari puikkoa vain kätösiini sekä langaksi valitsin Novitan Katja lankaa jota vielä puolikeräsen löysinkin, josta ihan riitti mukavasti tähänkin työhöni lankaa! 
Tässä kännypussukka takaapäin...

Kännykkäpussukka aukaistuna takaa kuvattuna...

Edestäpäin kännykkä pussukka...

Kännykkä pussukka edestäpäin aukaistuna...

Toinen kutomustyöni on ollut isälleni tekemä villasukka mehtuu saappaisiin ja siinä olen edistynyt ihan mukavalla tavalla, vaikkakin nyt olen katsellut valmistunutta yhtä sukkaa kuvasta että onpas hassun näköinen...

Jotenkin minusta aina tuntuu että miehelle tekemä sukanteko on vielä minulla harjoittelussa, kun niistä tulee aina niin jotenkin hassun näköiset verrattuna omiin sukkiini.

No ainakin jonkin näköiset sukat siis tulossa isälleni, mutta toivottavasti kelpaavat... 
Ilmeisesti minulla on viime kertaisesta miestensukka teosta aikaa, mutta eiköhän se tästä kun teko vaiheessa toinen parinen on tulossa. -Heh- 
Tonttutytön mekkoa olen nyt vähemmän kutonut, mutta sekin eteenee omaa tahtiinsa...
KIITOKSIA vain kommenteista, joita on mukava lukea... toivottelenpa taas TEILLE hyvää viikonloppua!!
06.01.2012 - 13:51
...loppiaispäivää, joka on myös syntymäpäiväni!! 

Ikä vuotta tuli jälleen yksi lisää mittariin...huh huh... mutta minähän olen se ikinuori vain! 
Niin se nopsasti tuo vuosikin vaihtui sitten vuodeksi 2012! Olimme kotosalla päin, kun pojat olivat niin nuhaisia taas vaihteeksi että hoh hoi jaa... mutta sitten päätin että pirskatti pojat pukuihin ja lähdemme minun vanhempien luokse jotta pojat saa saunoa ja oikein kunnolla ottaa höyryjä, jotta tuo ilkeä nuha flunssa poistuisi... mutta vielä nuo hieman nuhailevat siltikin. 
Eipä sinänsä itselläkin on ollut muutamana päivänä kurkku kipeänä ja kutittanut... nenääkin on niistelty sitten kolmisen päivää että tästä se vissiin alkaa flunssaisuuskin, vaikken sitä kyllä toivo yhtään.
No vuoden vaihtumista sitten vietimme minun vanhempieni luona, kun mies oli yövuorossa... mutta toisaalta sai mieskin sitten nukkua ihan kunnon hiljaisuudessa, kun ei pojat olleet leluja kolluuttamassa tai muuta meteliä tekemässä.
Käsityö puolella on ollut hiljaista menoa... välillä isälleni teen sukkia eteenpäin ja välillä vaihtelen että kudon tonttutytön mekkoa eteenpäin. Ainakin sukassa olen kantapään kohdalla menossa ja mekossa on kuvio kohta jo tehty valmiiksi ja pitäisi alkaa palmikkoneuleet.

Mutta minäpä toivottelen hyvää päivän jatkoa... lähden tästä keittämään kahvia ja napostelemaan savulohikala voileipäkakku palasta.

Näillä kuvilla toivotan myös hyvää viikonloppua! 
27.12.2011 - 21:42
Tässä olen kutonut ja kutonut... eilen illalla taistelin jälleen pienen tauon jälkeen tonttutyttö mekkoa ja tässä ollaan menossa:

Etenen siis hitaasti, mutta varmasti... jossain vaiheessa tämäkin projektini tulee olemaan valmiinakin, vaikkakin tässä tulee tehtyä välissä ihan muutakin kuten:

Nämä Drops Design Fabel Superwash langasta tehdyt naisten perussukat kokoa 39 tuli tehtyä viikonloppuna ihan kivalla tahdilla ja nämä sukat saa käyttäjän aika piakkoin. 
No tänään iltapäivällä kävin ostamassa sukkapuikot nro.4,5, nro.5 ja nro.6... huomasin vain että nämä kolme erikokoa puuttui puikoistani, kun alustavasti katsoin Novita Puro lankaa aamurusko ja kajastus lankoja,joita korissa molempia värejä on kolme kerää (yht.6 kerää) siinä huomasin että puikkokoko oli 5-6... jossain vaiheessa olisi tarkoitus kutoa sellaiset pesukoneessa huovutettavat kotitossut. 
No aloitin kumminkin tänään iltapäivästä nro.4,5 sukkapuikoilla tekemään sinisestä Novita Pirta langalla ison kokoisia miesten sukkia.

Tässä olen siis näissä miesten sukan teossa menossa...heh... taas näyttäisi että montaa työtä tekemässä melkeinpä yhtä aikaa mutta mikä työ vie mielenkiintoni sepä jää sitten nähtäväksi eli mikä työ eteneekin eteenpäin! 
Akvaario asiaakin...
Niin vain aika kuluu ja huomasin etten ole kertonut mitään pitkään aikaan akvaariosta... no eipä sinne ihmeempiä rakas kultakalani nukkui sitten pois, joka olikin ihan vain ajan kysymys milloin poistuu seurastamme!
Akvaariossa ei ole nyt ketään muita asukkaita kuin albiino monni ja albiino pleko... nyt on meillä mietinnässä että pidämmekö akvaario hommista paussia taas vai onko seuraava kala laji joku?! Sepä jää nyt nähtäväksi kun mietimme tässä ihan rauhassa... emme siis tee hätäisiä päätöksiä!
Näin tänään... mukavaa tiistai päivää, vaikkakin on aika myrskyisä ollutkin!!
24.12.2011 - 23:05
Niin se aika vain vierähtää ja saamme toivotella ystäville, tutuille ja muillekin sukulaisillemme erittäin...

...minäpä toivotan vielä Teille hyvät blogini lukijat ja kiitoksia kivoista kommenteistanne joita olette laittanu! 
Joulupukki on käynyt ja kivoja lahjoja on tuonut... varsinkin yllätyin kuinka paljon pojat saivat joululahjoja ja olihan heillä iso urakka kaikki lahjat avata... sittenpä tulikin se ongelma että millä lelulla oikein ensin malttaisi leikkiä ja kumminkin muutkin lelut kiinnosti.
Lego lelut pitivät jälleen pintansa ja hyviä legopaketteja saivat mm. poliisihelikopteri ja vesitaso lentokone ne on lennelleet monet kurvit että poika on pitänyt koneesta kiinni ja kiitänyt huoneesta toiseen. 
Isoja kiitoksia tuli vanhemmiltani... äitini oli tykännyt kovasti vaaleansinisestä mohairlangasta tekemästäni hartia huivista ja sukista... isälleni on vielä villasukat teko vaiheessa, mutta hän saa ne heti kunhan valmiina ovat!
Olen tehnyt sormeilemalla pitkän kaulahuivisen jonka sai sillain kiepittää kaulalle miten haluaa... tämän työn annoin pikkusiskolleni jo perjantaina, kun kävi kylässä... kerkesin kumminkin ottaa kuvan siitä:

Joulun perinteisesti tein piparkakkutalon ja siinä tuli samalla koristeltua vaikka millaista pihamaalle...

No seuraavana aamuna mökki oli romahtanut jostain syystä kasaan ja mieheni mielestä minua ei kannata päästää rakentamaan sitten oikeaa taloa! -Hmm... siispä on ainakin varmistettu mökin pysyvän pystössäkin ettei käy näin:

Jouluna kumminkin on huolehdittu, että hedelmiä on tullut syötyä ja ei unohtaa suklaatakin napostella...

Näillä merkein tällä kertaa! Saapa nähdä mitäs seuraavalla kerralla ehkä enemmän käsitöistäkin sitten... -Kiva että pistäydyt ja kommentoit blogiani!
18.12.2011 - 21:54
Sain perjantaina tämän vuoden viimeisen SNY2011 paketin SUURI KIITOS!!
Sny:ni on sitten paljastunut elikäs näitä ihania paketteja on tullut Riikpa salainenneuleblogi.blogspot.com
Varsin ihana paketti olikin, kun sain Drops Alpaca lankaa kaksi harmaata ja vaaleanpunaista, piparimuotti hirven mallinen, karamelliä (joista katosikin heti muutama kun pojat huomasi ne pöydältä), haudutusteetä "Hehkuva talvitee" ja ihana jouluinen kortti.

Olen täällä näperrellyt taas kaikenlaista...

Tässä olen HIP HOP lankaa pujotellut sormissa ja kieputellut ylityksiä lenkkeihin ja saanut ihan erikoisen näköistä lanka pintaa aikaiseksi.

Tässä toiselta puolen mitä valmistunut jonkin verran...

...sitten etsiskelin virkkuukoukkua kätösiini ja lenkkejä yhdistelemässä, kun tuli kapean näköistä suikaletta tehtyä pitkäksi... ainakin tässä kuvassa olen kahta suikaletta yhdistämässä. Vielä ajattelin pari muuta suikaletta vielä pujotella ja yhdistellä että kunnon kaulahuivi syntyy kokonaisuudeksi.
Mitäs muuta... hmm... ainiin... kerroin aikaisemmin tonttutyttö mekon teosta... no virhelukemis nappaus oli taas jälleen kerran minulle tapahtunut, kun työssä ei oikein kuvioinnit meinannut stemmata ollenkaan.
No työhän sai sitten purkaus tuomionsa, jotta sain uudelleen luoda silmukoita ja nipsailla muutaman kierroksen ennenkuin huomasin että työni jälleen tuottaa tulosta ja kuviokin alkaa täsmäillä...

Tässä ollaan nyt menossa, vaikkakin hitaati mutta varmalla tavalla kuten ennenkin! 
Eipä enää montaa yötä jouluunkaan... kivoja kuvia olen saanut esille adventtikortistani jonka Sny:ni lähetti... tämän kuvan olen ottanut aikaisemmin ja nyt tuoreempaa kuvaa en vielä ole ottanutkaan!

Mutta hyvää alkavaa viikkoa kaikille jälleen tasavertaisesti! 
11.12.2011 - 22:47
Kotiimme on tänään joulufiiliksellä pistetty ihan uutta ilmettä ja samalla tuli siivoiltua/ järjesteltyä paikkoja kuntoon.
Keittiömme pöydän kaksi tuolia sai punavalkoruudulliset istuin tyynyt, jotka tilasin Jotexista.

Muutkin huoneet saivat uutta kuten makuhuoneessa ja keittiössä on samanlaiset jouluisat verhot, jotka hankkiin samaisesta paikasta kuin oli tyynytkin.

Jouluvalo olkkariin ja tietysti punainen joulutähti (2kpl) toinen kukka tulee olemaan lähempänä joulua sitten olohuoneen pöydällä, mutta jostain syystä pojat eivät antaneet kukan olla pöydässä, joten piti se nostaa ikkunalaudalle.

Jouluvaloja harraste/puuhahuoneen ikkunaan... vielä mietin laitanko sittenkin valkoiset valot kokonaan lyhdyn sisälle, kun niitä hieman otin luukun kautta alaspäin yhdistämään värivalo köynnöstä

Keittiön pöydälle laitoin jo esille mielestäni hienon näköiset jouluiset pöytätabletit. Pojat ovat olleet hyvin innoissaan ja jopa vanhimmalta Eetu pojalta alkoi joululaulua tulla hyräillen esille. 

Pöytätabletin yläpuolella pieni joulun punainen pyöreä liina on oma tekemäni joskus peruskoulu ajalta... tuolta kaappien syövereistä tuli esille, joten pitihän sekin pistää pöydälle.

Korjailin Eetun viimevuotisen joulukoristeen, josta poika olikin hyvin iloinen, kun sai joulunkelloa kilisytellä taas pitkästä aikaa ja hieman vahvemmassakin narussa. Nuorimmaiselle olen tekemässä samanlaista joulunkelloa, kun poika tänään iltapäivällä niin reippaasti banaanijogurtti purkin tyhjensi ja sain sen puhdistettua.

Harraste- ja puuhapöydän ympäristöä järjestäessäni kuntoon löysin nappejakin joita olen ostellut... laitoinpa sitten napit yhteen purkkiin, josta ne saavat tuoda kivaa silmän iloakin hyllyltä. 

Siinä siivouksen yhteydessä pistin langat 70l kokoisiin isoihin läpinäkyviin muovilaatikoihin, joissa on rullat pohjassa ja kansi.
Samalla huomasin pari päättämätöntä työtäni, jotka sitten tein loppuun... kaulurista tuli mielestäni väljä, mutta ajaa asiansa ainakin minun kaulallani eli suojaa mitä suojaa..heh!

Vihreästä langasta olen tehnyt tuollaista pitsireunusta, jossa kivat kierteet... Minun pitäisi vielä mitata tämä kappale ja käydä kaupasta ostamassa pyyhe, jonka reunaan pitsikkyyden pistäisin kiinni.


Ajattelin nyt pistää joulusukka 2011 vaihtoon laittamani sukista kuvan tänne elikkäs tämän näköiset ihan perussukan ohjeilla tein... lumitähti kuviota ja ns. lumipyrytys kuviota sukan sisäpuolille, mutta periaatteessa sukkia voi pitää miten haluaa...
 
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja mukavaa kun pistäydyit sivuilla ja vielä kivempaa, kun jättäisit kommenttiakin! 
|
Viimeisimmät kirjoitukset
Laskuri
laatikot{kirjoittaja} ?>

laatikot{sivut} ?> laatikot{ei(sivut,kirjoittaja,arkisto,kategoriat,syndikaatio)} ?> |